Univalmennus unettomuuden lääkkeettömänä hoitona
Hyvä uni on elintärkeää
Unettomuudesta kärsivät monet ja siitä puhutaan ja kirjoitetaan paljon.
Ihminen palautuu unen aikana. Jos henkilöllä on univajetta, vaikuttaa se negatiivisesti muun muassa tarkkaavaisuuteen, muistiin, oppimiseen, mielialaan ja asioiden hallintaan.
Unen aikana aivo-selkäydinneste huuhtoo aivoissa soluja ja kuljettaa kuona-aineet pois. Uni puhdistaa aivot ja unen aikana syvimmissä univaiheissa soluvauriot korjautuvat ja hermosolujen väliset kytkennät vahvistuvat, etenkin muistin kannalta tärkeillä aivoalueilla. Uni on ihmiselle elintärkeää. (Lähteet: THL ja TTL)
Uniongelmia aiheuttavat useat tekijät
Unettomuudesta kärsivät monet, mutta kaikkien kohdalla ei ole kysymys hoitoa vaativasta ongelmasta, vaan esim. huolet voivat satunnaisesti valvottaa.
Duodecim määrittelee unettomuuden ja unettomuushäiriön näin: ”Unettomuus (insomnia) tarkoittaa kyvyttömyyttä nukkua, vaikka olosuhteet nukkumiselle olisivat hyvät.”
”Unettomuushäiriö voi ilmetä nukahtamisvaikeutena, vaikeutena pysyä unessa, unen virkistävyyden heikentymisenä tai näiden oireiden erilaisina yhdistelminä. Unettomuushäiriössä oireita ilmenee vähintään kolme kertaa viikossa ja oireet kestävät vähintään kuukauden ajan. Unettomuushäiriöön liittyy lisäksi se, että unettomuus tuottaa huolta tai päiväaikaisia oireita tai vaikuttaa arkielämän toimintoihin.” (Lähde: Duodecim Terveyskirjasto)
Uniongelmiin voi olla useita syitä kuten elintavat, sairaudet, elämänmuutokset, lasten saanti, perimä, persoonalliset piirteet, ympäristötekijät, ikääntyminen, vaihdevuodet, vuorotyö, työhuolet ja huolet yksityiselämässä jne. Monilla stressi saattaa heikentää unen laatua
Univalmennus on unettomuuden lääkkeetöntä hoitoa
Univalmennus on unettomuuden lääkkeetöntä hoitoa, jota antaa siihen koulutettu terveydenhuollon ammattihenkilömme Lena Lehto. Ensimmäisellä käynnillä käydään Lenan kanssa läpi asiakkaan uneen liittyvää ongelmia ja niihin vaikuttavia tekijöitä sekä asiakkaan kokonaistilannetta, joka saattaa vaikuttaa unen laatuun. Ensimmäiselle kerralle varataan aikaa yksi tunti.
Univalmennukseen voi tulla asiakas, jolla on mitä tahansa uneen liittyvää ongelmaa. Univalmennuksessa haastatellaan ja kartoitetaan, miten vaikeaa unettomuus on. Valmennettavalle tehdään unikysely, jossa selvitetään unen laatua ja nukkuuko hän syväunta. Käydään läpi myös unihygieniaa (makuhuoneen lämpötila, petivaatteet, sänky, huoneen pimeys jne.) Selvitetään, onko sairauksia, lääkkeitä ja stressiä.
Jos epäillään uniapneaa, selvitetään sen mahdollisuus uniongelmien aiheuttajana.
Hoitosuunnitelma laaditaan yhdessä asiakkaan kanssa.
Milloin unettomuuden vuoksi kannattaa varata aika lääkärille?
Jos kahden-kolmen käynnin jälkeen uni ei parane, voi olla paikallaan käydä lääkärillä. Päätöksen lääkkeellisestä unettomuuden hoidosta tekee aina lääkäri. Joskus diagnosoimaton sairaus voi olla uniongelmien taustalla. Vaihdevuosioireiden kanssa kamppaileva voi saada helpotusta uniongelmiin gynekologilta.
Lenan vinkkejä parempaan uneen
Lääkärikeskus Kanalinhelmen univalmentaja Lena Lehto antaa vinkkejä parempaan uneen.
- Jos huolet ja stressi painavat, kannattaa harjoittaa stressinpoistoa iltaisin. Huolihetki on toimenpide, jossa kirjoitetaan mieltä painavat asiat ja tehdään niille suunnitelma. Yöllä herätessä helpottaa, kun huolet on jo käsitelty ja niille on tehty suunnitelma.
- Uniongelmista kärsivän kannattaa laittaa ruokavalio kuntoon – syödä säännöllisesti ja terveellisesti ja välttää raskaita ja vahvasti maustettuja aterioita juuri ennen nukkumaan menoa.
- Liikunta ja terveydestä huolehtiminen on tärkeää unettomuudesta kärsivälle, mutta rankkaa liikuntaa kannattaa välttää myöhään illalla.
- Alkoholi huonontaa unen laatua, sitä kannattaa myös vältellä.
Lähteet:
Lena Lehto, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, työterveyshoitaja ja univalmentaja
THL https://thl.fi/aiheet/elintavat-ja-ravitsemus/uni
Duodecim Terveyskirjasto https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00534
TTL https://www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky/elintavat/uni-ja-palautuminen